Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


Kuva on we♥it-sivustolta.

Nimi: Angelina Sofia Blueriver 'An'

Mutanttinimi: Sensel

Ikä: 19

Sukupuoli: Tyttö

Mutaatio: Angelina tuntee aistit enemmän kuin hyvin, ihan itsestänsä. Ja sen lisäksi hän pystyy ajatuksen voimilla säätämään niitä. Se tarkoittaa sitä, että halutessaan vain katseen voimalla Angelina voi esimerkiksi tuottaa kivun illuusiota jollekkin. Eli uhri tuntee kivun, jota ei ole olemassa. Tai päin vastoin vetää kaikki aistit tältä pois, tai muuten vain säätelemään tiettyjä aisteja. Mutta aisteja on paljon enemmän kuin uskottekaan ja niin paljon kuin Angelina niistä tietääkin, hän ei tiedä läheskään kaikkea. Kun Angelina käyttää kykyänsä johonkin 'pimeään' hänen iiriksensä ovat mustat. Ja kun hän käyttää johonkin hyvään, ne ovat vaaleat. Mitä tietoisempi Angelina on kykynsä käytöstä, sitä selvempi väri on ja mitä epätietoisempi, sitä heikompi.

Ulkonäkö: Kotisivujen kohdassa kuva, tarkempi teksti tulee myöhemmin

Menneisyys: Tarkkaan ottaen hän tajusi, että hänessä on jotain 'vikaa' kun hän oli 5 ja satutti vihamiestänsä ajatuksen voimalla. Siitä lähtien hän on tiennyt osaavansa luoda kivun illuusion - ja luullut sen olevan ainut 19 vuotiaaksi asti, kunnes hän pääsi tänne kouluun ja tajusi kaiken. Pikkuhiljaa hän alkoi tajuta enemmän asioita menneisyydestä nykyisyyteen ja tajusi, että oli aiheuttanut muutakin menneisyydessä.
Angelinalla oli todella tapahtumarikas menneisyys - kapinallisuutta, nuorisovankilaa. Mutta hän on päässyt siitä yli. Hän kävi nuorisovankilassa ollessansa 13 ja uudelleen 14. Sittemmin 15-vuotiaana hän muutti pois kotoa ja alkoi tehdä mallintöitä. Hän alkoi menestyä siinä ja pääsi ihan hyvin koulutettuun kouluun, josta valmistui 18-vuotiaana ja on saanut sen jälkeen töitä paljon. Hän asuu suht-suuressa kakskerroksisessa talossa miehensä kanssa. Hän tapasi 17-vuotiaana miehen ja he ovat suunnittelevat kihlausta.

Perhe: Angelinan vanhemmat ovat aina olleet huolettomia. Hänellä ei ole sisaruksia ja joskus Angelinasta tuntuu, että hänen vanhemmat luulevat olevansa lapsettomia. Rahaa silloin tällöin pöydälle ja tee itse se ja tämä osoittaa jo sen, että Angelina ei koskaan ole tuntenut kuuluvansa perheeseen.

Angelinan luonne. Sitä ei tosiaan ole helppo kuvailla. Voitko kuvitella ihmisen, joka on jokaista luonteenpiirrettä päästä päähän? Ihmistä, joka räjähtää todella nopeasti pienestäkin inahduksesta, mutta silti pystyy olemaan kärsivällinen. Ihminen joka osaa olla iloinen aina, mutta tarvitsee paljon ollakseen iloinen. Angelina on kaikkea tätä. Angelinan mielialat vaihtelevat joskus nopeasti, joskus hitaasti. Itseasiassa Angelinalle on itsellekin arvoitus, millä päällä milloinkin on. Tämä taitaa johtua kyvystä. Kaikki Angelinan aistit ovat koko ajan herkillä ja valmiustilassa, niinpä pienikin ele saattaa riittää laukaisemaan jonkun aistin tilan. Angelina ei päästä helposti lähellensä, vaan sulkeutuu kuoreensa. Koko ikänsä hän piti salassa taitonsa - ja pyrkii pitämään vieläkin. Hän häpeää sitä ja käyttääkin sitä harvoin. Tai niin hän luuli, mutta oikeasti hän vahingossa käyttää kykyään melkein päivittäin.
Angelina ei ole mikään huolettomin ihminen. Hän huolehtii ympärillä olevasta maailmasta ja ihmisistä, varmistaa että muut pysyy pinnalla. Joskus hän unohtaa itsensä täysin - mutta silti hän osaa olla itsekäskin, kun sille päälle joutuu. Angelinan kuoren takia hänestä oikeastaan saa helposti itsekkään kuvan.
Angelina vihaa ratkaisujen tekoja ja pohtii paljon mikä on oikein ja mikä väärin.


-Angelina on malli työltänsä
-Angelina rakastaa uimista ja osti uima-altaan ensimäisenä omaan kotiinsa - ennen sänkyäkin
-Angelina rakastaa kaikkea romanttista, eikä mikään voi olla hänelle liian siirappista
-Angelian harkitsee elokuva-alaa


Sensel on valinnut itselleen 5/5 kurssia: muodonmuutokset, taide, energian hallinta, telepatia ja ominaisuusmutaatiot

Ilmoitusasiat Senselille - Kerrothan haluamasi oppiaineet ja sen, saako sinua käyttää tarinoissa. Odotan myös päivitettyä menneisyystekstiä.

Saako käyttää tarinoissa? Kyllä

 

Voimien taso |• • • • • • • • • • • • • • • • • •|

Haastepisteet seuraavaan haasteeseen: 7
 [ Kirjoita ]

Nimi: Calps
Kotisivut: http://wonderland.suntuubi.com/

20.01.2013 18:36
//Finally saan aikaseks aloittaa!! :D Ja hei tää prologi tulee hän-muodossa, mutta sitten kun alkaa oikeesti tarina ja nykyaika, niin tulee kyllä minä-muodossa :)

Prologi

Pieni vaaleahiuksinen tyttö istuu keinussa keskellä autiota leikkikenttää. Vieno tuuli soi ympäri paikan ja keinuttaa hieman keinua, jossa tyttö istuu. Tyttö oli aivan omissa ajatuksissa, eikä kuullut paikalle tullutta porukkaa, vaan luuli vieläkin olevansa yksin kentällä.
''Hei blondi!'' kuului pienen miehen ääni - tai oikeastaan kyllä pojan. Samassa tyttö nosti katseensa ja näki ensimmäisenä ihmisen, jota ei missään nimessä olisi halunnut. Tyttö keräsi rohkeutensa ja avasi suunsa;
''Mikä tuo sinut tänne Mike? Enkö saa olla hetkeäkään rauhassa.'' Tytön ääni oli vakaa ja päättäväinen, vaikka rinnassa sydän tykytti kiivasta tahtia ja toi hikipisaroita tytön otsalle.
''Etkö sinä ole jo ihan tarpeeksi yksin? Ai sinä haluat olla yksin? Minä luulin, että olet yksin vain koska kukaan ei halua olla kanssasi'', nauroi keskimmäinen Mike poika ja sai kommentillaan kaksi takana olevaa poikaa nauramaan.
Tässä tilanteessa voisi ihmetellä vuorosanojen terävyyttä, olihan tyttö vain 5-vuotias ja pojat kahdeksan.
Kommentilla oli kuitenkin haluttu vaikutus tyttöön, jonka silmiin alkoi kohota uhkaavasti kyyneliä.
''Mene pois!'' hän huusi takaisin, keksimättä parempaa vastaiskua.
''Mene pois'', matki Mike kimeällä äänellä, joka oli olevinaan hauskaa - ja sitä se kahden muun pojan mielestä olikin, sillä he taas nauroivat myötäilevästi.
Tyttö hyppäsi alas keinusta ja kääntyi lähteäksensä.
''Mikä nyt on? Pelkääkö pieni Ahmatti-Angelina?'' huusi poika perään, kuin ruoskaniskun tytölle. Tämäkin kommentti oli aivan aiheeton, olihan Angelina pieni tyttö, joka oli hieman normaalia heiveröisempi. Mutta eihän itse Angelina sitä tajunnut, vaan kyyneleet virtasivat pitkin poskia.
''Onko totta, että isäsi unohti tanssituntisi ja jouduit odottamaan sateessa kolme tuntia?'' Mike kyseli nauraen ja löi reisiänsä käsillänsä.
''Sun perheesees ei halua kukaan'', hän jatkoi, mutta tämä oli jo liikaa Angelinalle, joka kääntyi ympäri, välittämättä kyynelistä. Hän puristi kätensä nyrkkiin niin, että rystyset näkyivät valkoisina.
''Peru sanasi!'' huusi Angelina niin kovaa kun pystyi. Hän tiesi asioiden olevan totta, mutta pakeni tätä asiaa kuvittelemalla toista. Hän katsoi Mikeä erittäin vihaisesti ja hän vain nauroi - ainakin hetken. Yhtäkkiä tämän hymy hyytyi ja pian sen perään hän vajosi maahan huutaen. Kaksi takana olevaa poikaa menivät täyden paniikin valtaan. He katsoivat Mikeä ja Angelinaa vuoroin osaamatta tehdä mitään.
''Lopeta! Lopeta!'' huusi oikean puolimmainen pojista Angelinalle ja nämä sanat havahduttivat Angelinan. Hän tajusi, että Mike huusi tuskissaan maassa, mutta samassa kun Angelina tajusi sen, huuto loppui ja jäljellä oli vain huohottava lapsi kyyneleet silmissä maassa. Hän nousi vaivalloisesti pystyyn.
''Mennään!'' hän sanoi heikolla äänellä ja pojan lähtivät juoksemaan, jättäen hämmentyneen lapsen yksin kentälle.

//Juu prologi on lyhyt, mutta luvut ei ole yhtä lyhyitä :)

Vastaus:

Olen erittäin vaikuttunut! Prologiksi tämä on - no joo, ei ehkä kovin pitkä mutta hällä väliä - erittäin hieno ja laadukas, enkä malta odottaa että aloitat 'varsinaisten' tarinoiden kirjoittamisen.

7 haastepistettä!

- Charles

©2019 × Xavier's school for gifted youngsters × - suntuubi.com